Joko vihdoin pentuja

24.03.2016 12:51

Tämä pentujen teko prosessi on ollut pitempi ja kivisempi kuin ikinä olisin voinut kuvitella. Hyvin alkanut raskaus kesällä olikin valeraskaus ja laskettuna päivänä alkoi uusi juoksu. Kaikki raskauden merkit olivat ilmassa, painon nousu ja nisien turvotus ja punoitus. Aina ei kuitenkaan käy kuten on ajatellut, eikä edes siihen tahtiin kuin on itse ajatellut.

Kesällä saimme kollin kotiin juoksun ajaksi mutta mitään ei tapahtunut. Quu kävi myöhemmin lokakuussa kollin luona, mutta vieläkään ei astutus onnistunut. Tämän jälkeen Quu pitikin reilun välin juoksuilla ja uusi astutus onnistui vasta helmikuun lopulla. Nyt maha on selvästi pyöristynyt, ruoka maistuu ja nisät ovat erittäin turvonneet. En vielä rohkene uskoa, että Quu todella olisi raskaana, mutta hyvältä näyttää. Pentujen pitäisi syntyä noin kuukauden kuluttua. Silloin olemme paljon viisaampia.